Orchidean Innovaatioblogi

Jouni Halme

Jouni is the sales director of Orchidea Innovations. He helps companies to implement systematic innovation.
Find me on:

Recent Posts

Näin lanseeraat aloitetoiminnan kuin mestari [vinkkilista]

Posted by Jouni Halme on 24.5.2016 12:51

Henkilöstön osallistaminen organisaation kehittämiseen on yksi tämän hetken trendeistä. Yksi tapa osallistaa on aktiivinen aloitetoiminta, jota toteutetaan laajasti sekä julkisessa sektorissa että yrityksissä. Valitettavan usein vuosia sitten lanseerattu toiminta on päässyt hiipumaan tai toimintamallia ei edes ole. Näissä tilanteissa on tarve uudelleenlanseerata toiminta henkilöstölle.

Suomalaisen viisauden mukaan "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" ja se pätee hyvin myös aloitetoiminnan lanseerauksessa. Noudattamalla näitä ohjeita varmistat onnistuneen lanseerauksen ja pääset nauttimaan aktiivisen toiminnan hyödyistä. Vinkit perustuvat Orchidean yhdessä asiakkaidensa kanssa tekemien lanseerausten parhaisiin käytäntöihin sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston tekemään tutkimukseen.

Aloitetoiminnan onnistuneen lanseerauksen vaiheet ovat

  1. Varmista avainhenkilöiden sitoutuminen
  2. Määrittele toimintamalli ja säännöt
  3. Aseta tavoitteet toiminnalle
  4. Motivoi osallistumaan
  5. Tee vuosisuunnitelma
  6. Lanseeraa toiminta
  7. Integroi osaksi toimintaa

Helppoa, eikö vaan! Pureudutaan seuraavassa tarkemmin kuhunkin vaiheeseen.

Read More

Topics: Aloitetoiminta

5 vinkkiä aloitetoimintaan

Posted by Jouni Halme on 16.2.2016 11:36


Kiinnostus henkilöstön osallistamiseen toiminnan kehittämiseen on suurta. Aloitteita keräämällä ja ne systemaattisesti käsittelemällä säästetään selvää rahaa ja parannetaan työntekijöiden tyytyväisyyttä. Eräs asiakkaamme on saavuttanut jo useampana vuonna yli 10 000 € säästöt jokaista työntekijää kohti vuodessa. Toinen asiakkaamme säästi yli 3 miljoonaa euroa vuodessa yhden idean avulla. Rahallisen hyödyn lisäksi tyypillistä on, että työntekijöiden sitoutuminen ja tyytyväisyys paranevat heidän vaikutusmahdollisuuksiensa parantuessa.

Perinteisestä aloitetoiminnasta saa vielä parempia tuloksia, jos sitä uudistaa ottamalla mukaan muutamia innovaatiotoiminnan parhaista käytännöistä. Olemme keränneet 5 vinkkiä, joita kannattaa noudattaa uudistaessaan toimintaansa.

Read More

Topics: Parhaat käytännöt, Aloitetoiminta

Innovaatioalustan uusi osallistava etusivu ja Android appi

Posted by Jouni Halme on 21.1.2016 16:41

Orchidean kehitystiimi on paiskonut töitä koko syksyn kehitysprojektien parissa. Monet projekteista saivat alkunsa Orchidean asiakaspäivillä Startup Saunalla syyskuussa, jossa kävimme yhdessä asiakkaidemme kanssa läpi tärkeimpiä kehityskohteita. Iloksemme voimme ilmoittaa, että kaksi Saunalta kipinänsä saanutta projektia on valmistumassa ja valmiina ensiesittelyyn.

Uusi osallistava etusivu


Read More

Topics: Orchidea tuoteuutiset

Vinkkejä innovaatiotoimintaan!

Keskitymme blogissamme aiheisiin, jotka auttavat asiakkaitamme ja kehittämisen ammattilaisia menestymään.

Tilaa suoraan sähköpostiin

Viimeisimmät kirjoitukset